perjantai 22. heinäkuuta 2022

Päivä 5 - peeeerjaaaantaaaaiiii

Viimeinen kurssipäivä - sarjakuvia ja avataria

Ensimmäinen hahmo Voki- ohjelmalla. Klikkaamalla hahmoa, se avaa uuden väilehden ja kertoo sinulle jotakin. 




Tämän jälkeen  olisi pitänyt tehdä toinen hahmo avachara - ohjelmalla, mutta tällä kertaa jätän kirjautumatta taas uuteen ohjelmaan. Yksi avatar- hahmo riittäköön.

kahvitauko

Tauon jälkeen teimme sarjakuvia Witty Comics - ohjelmalla. Tällainen tuli runtattua 10 minuutissa. Onnistuu muuten kirjautumatta. Jakaminen onnistui parhaiten käyttämällä screenshottia. Muista SHIFT + WINDOWS + S "screenshot" 



GIPHY perjantain piristykseksi



Ja vauhdilla seuraavaan. StoryboardThat. Pitkän ja intensiivisen viikon lopussa alkaa ideat olla jo vähissä. Kun näin alttarikuvan, muistin, että yksi kurssilaisista menee pian naimisiin. Siitäpä idea sarjakuvalle. Oleellista eri taustakuvat, samat hahmot eri asennoissa ja lopulta eri vaatetuksessa selin. Monenlaista näpräämistä, että kyseiseen lopputulokseen päästään.



Sama juttu vielä näyttökuvana.


Pheww. Kurssi oli sitten siinä. 
Intensiivisen kurssin päätteeksi vielä projektin loppuesittely,  joka minulla oli blogi, loppuhalaukset, kiitokset ja todistus kouraan. Mielenkiintoinen kurssiviikko on vihdoinkin takana.

Loppuitkut jäivät tällä kertaa vähiin, koska kiiruhdimme naapuriryhmän kollegoiden kanssa Vallettaan nähdäksemme Johannes Kastajan kirkon upeat sisätilat. Linkki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivä 5 - peeeerjaaaantaaaaiiii

Viimeinen kurssipäivä - sarjakuvia ja avataria Ensimmäinen hahmo Voki- ohjelmalla. Klikkaamalla hahmoa, se avaa uuden väilehden ja kertoo si...